torstai 11. joulukuuta 2014

Rakkautta on osata luopua

"Ei yllättäin, äkkiä kuitenkin,
hiljeni sydän rakkahin.
Jäi vain tuska ja kaipuu sanaton,
mut tiedämme sun hyvä olla on.


Taas valo viiltää taivaanrantaa,
se päivän yöstä erottaa.
On tullut aika pois se antaa,
jota niin paljon rakastaa.


Rakkautta on osata luopua."


Vaikka blogini on käytännössä ollut kuopattuna jo lähes kaksi vuotta, koin, että tämä asia olisi hyvä kertoa, moni kun kuitenkin tykkäsi seurata mun ja Pirran elämää. En tiedä, lukeeko mun blogia enää kukaan, mutta haluan silti kertoa.
      Mun rakas, elämäni hevonen Välkkeen Pirra lähti enkelten luokse hevosten taivaaseen vajaa viikko sitten, perjantaina 5.12. Kun toisen tuntee läpikotaisin monta, monta vuotta, tietää sitten, milloin on aika päästää irti. Nyt tuli Pirran vuoro lähteä. Siitä tuli vanha. Päätös luopumisesta oli todella vaikea, mun elämäni raskain, mutta halusin ajatella Pirran parasta. En oikein osaa käsittää sitä asiaa, ettei Pirraa enää ole, en vain ole saanut hyväksyttyä sitä.


Pirra oli maailman kultaisin hevonen. En tule koskaan löytämään samantapaistakaan hevosta. Mikään hevonen ei koskaan tule merkitsemään mulle niin paljon kuin Pirra. Siitä tuli mulle enemmän kuin vain pelkkä oma hevonen, siitä tuli mulle rakas ystävä, jonka eteen olin valmis tekemään mitä vain, kunhan se vain pysyisi onnellisena. Mulla on jo nyt Pirraa aivan hirveän suuri ikävä. Pirra opetti mulle reilun viiden vuoden aikana mulle niin paljon, että tajuan arvostaa sitä kaikkea nyt vasta jälkeenpäin, kun mun rakasta silmäterääni ei enää ole. Jokaisesta hetkestä, niin hyvästä kuin huonostakin, oon todella kiitollinen enkä hetkeäkään vaihtaisi meidän ajastamme pois. Kiitos kaikesta, Pirra.

Hyvää yötä, rakas. En unohda sua koskaan. 
Välkkeen Pirra 18.6.1992 - 5.12.2014



Ja ei, mun hevosharrastus ei ole loppunut. Pirran ohella muutaman kuukauden ajan mulla on ollut toinenkin hevonen, ei tosin oma, vaan ylläpidossa kaverini kanssa 8-vuotias mukava pikku suokkiruuna.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

324 | Ei tästä tule mitään.

Toivoin, ettei tätä päivää olisi tullut eteen, koska tiedän tekeväni nyt todella itsekkäästi monia rakkaita lukijoitani kohtaan. Musta vaan tuntuu, että ei tästä bloggaamisesta tule yhtään mitään. Se on tuntunut pakkopullalta viimevuoden lopusta lähtien. Bloggaaminen ei tunnu enää yhtään samalta, kuin vajaa kolme vuotta sitten, kun blogin kirjoittamisen aloitin.


En jaksa enää valehdella itselleni ja ajatella, että "kyllä tämä tästä, löydän kyllä varmasti inspiraationi taas pian", mutta ei, ei tämä tästä, en löydä inspiraatiota. Pikemminkin vain vieraannun koko bloggausajatuksesta koko ajan enemmän ja enemmän.


Rivien välistä voi ehkä jo päätellä, että on aika päästää irti ja pistää blogille piste. Piste, joka olisi pitänyt antaa jo ajat sitten, niin vaikealta tänne kirjoittaminen on tuntunut.
On ollut mahtavaa saada jakaa minun ja Pirran tarinaa tällaisten lukijoiden, kuin teidän kanssanne. Aina, jos meillä on mennyt Pirran kanssa huonosti, on ollut tsemppaajia, josta olen mielettömän kiitollinen. Vaikka negatiivisiltakaan kommenteilta ei olla vältytty, olen silti kiitollinen jokaisesta palautteesta ja muistakin kommenteista, mitä olen blogiini saanut. Pirra on blogin kirjoituksen aikana kehittynyt ravurinrääpäleestä ihan oikeaksi ratsuksi ja oli ihanaa huomata, että muitakin kiinnosti meidän kehittyminen.


Muistakaa tehdä kunnolla töitä unelmienne eteen, sillä ilman työtä unelmiaan on mahdotonta saavuttaa. Blogi jää ainakin hetkeksi vielä näkyviin, mutta poistan sen todennäköisesti jossain vaiheessa. 
Kiitos kaikille. Kaikesta. :)

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

233 | Kirpeän pakkasaamun retki

Moi! En ookkaan päässytkään maanantain jälkeen postailemaan, vaikka tarkoitus olikin. Mulla on ollut viimeaikoina vähän ongelmia tämän blogin kanssa (taas...), koska mulle kävi taas niin, että vanha sähköpostini ei yhtäkkiä enää päästänytkään mua bloggeriin sisälle ja piti alkaa leikimään uusien sähköpostien kanssa blogin kuoleman välttämiseksi. Ei todellakaan paljon naurattanut, kun mulle on tosiaan kerran näin jo käynyt, ja silloin meinasi blogi jäädä ilman kirjoittajaa... :D

Mutta nyt takaisin aiheeseen, ongelmathan on nyt korjattu ja toivottavasti pysyvätkin poissa! Hiihtoloma on mennyt mulla oikein kivasti, sain käytyä Oulussakin ja Pirrakin on ollut ratsastettavuudeltaan koko loman oikein hyvä. Tänäaamuna kävin tallilla aamuruokkimassa kaikki hevoset ja laittamassa ne ulos, ja vaikka yleensä olen aivan hirveän aamu-uninen, aikainen herätys ei tuntunut oikeastaan yhtään pahalta, vaikka takana olikin vajaan kuuden tunnin yöunet, joka on mulle aivan liian vähän. Olisipa arkenakin näin helppoa nousta...
Kun sain kiikutettua kaikki hevoset pihalle, tein Pirran tallihommat valmiiksi kaikessa rauhassa ja vähän ennen kymmentä oltiin Pirran kanssa valmiita päivän retkelle. Pakkasta oli melko paljon ja ulkona tuuli purevasti, joten en jaksanut tai halunnut alkaa vääntelemään Pirran  kanssa sen kummemmin, vaikka meillä onkin maneesi, vaan lähdettiin ihan rauhalliselle kävelylenkille maastoon ilman satulaa.

Huomatkaa toki Pirran innostuneisuus!



Onko oikeesti ihan pakko... Pliis... Ei...
Niin sitten talutin Pirran ulos, pomppasin kyytiin (tamman anova katse ei tehnyt vaikutusta), ja lähdettiin valloittamaan Törmäperän hoodseja! Pirrankin korvat lukittuivat jopa hörölle!


Punainen postilaatikko... Pirran painajainen!

Huomenna alkaakin sitten taas arki, ja lomat alkaa olla lusittu. Onneksi koulua on muutama viikko, ja sitten on pieni miniloma pääsiäisen merkeissä, mikäli oikein ymmärsin... :D Palataanhan taas :)